Älä sano näin sinkulle!

”Kyllä sä vielä löydät sen sun Oikean!”

”Kyllä sinkkuna on vaan niin paljon mukavampaa. Saa tehdä ihan mitä haluaa.”

”Älä nyt oikeasti haaveile lapsista. Nehän ne vasta aikaa viekin…”

”Joo, siis niin mäkin haluaisin miehen, jonka kanssa vois mennä naimisiin. Muo ärsyttää niin ku miehet vaan haluaa muo mun ulkonäön takia. Ja sit ne ei ymmärrä yhtään, kun mulla onkin lapsi, että mitä niiden pitäis olla.”

”Siis eihän sulla ole ongelmia. Mutta arvaa miten vaikeeta mulla on ollut [tähän lapset, mies, koira, työ, appivanhemmat yms ongelmien aiheuttajat] kanssa. Ei sulla ole mitään valittamista.”

”Parisuhteissa on myös omat huonot puolet. Kyllähän se ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen aina…”

Nii. Älä sano. Älä oikeasti sano. Ja varsinkaan lapsettomalle sinkulle, jonka hartain toive olisi löytää puoliso, jonka kanssa perustaa perhe. Ja se, että alat kilpailemaan omilla ongelmilla. Ei. Sitä älä tee. Ongelmia on kaikilla, ne on vaan erilaisia. Muista se.

Kevättä rinnassa. Tai sitten ei…

Kevät tulee. Tai oikeastaan kesä. Hirmuista vauhtia luonto muuttaa muotoaan ja kaikkialla alkaa vihertää. Linnut laulavat, jänikset juoksentelevat ja yrittävät tehdä vaikutusta toisiinsa. Siilit lyllertävät paikasta toiseen tuhisten mennessään. Ihmiset rakastuvat, kävelevät käsi kädessä kaupungilla, saavat vauvoja, menevät kihloihin, alkavat suunnitella häitä, menevät naimisiin ja rakastavat toisiaan loppu elämiensä ajan.

Ainakin jotkut. Minä en. Tässä taannoin ajattelin asiaa, että minkälainen olisi se unelmien mieheni. Listasta alkoi tulla loputon. Nyt asiaa uudelleen pohdittuani olen päätynyt hieman suppeampaan listaan: sinkku, ihana ja pitää minusta sellaisena kuin olen. Jos nämä täyttyvät niin sitten sitä voi alkaa miettiä muita, mutta tuo olisi jo varsin hyvä alku.

Erityisesti näin kesän korvalla kaikkialla on aurinkoista ja värikästä ja rakkauden täyttämiä ihmisiä. Olenko katkera? No olen! Miksi sitä peittelemään? Minäkin haluaisin samaa! Minäkin haluaisin ihastua mieheen, joka olisi sinkku, ihana ja pitäisi minusta sellaisena kuin olen. Tuntuuko, että korostan sanaa sinkku? Niin korostankin, enkä suotta. Olen tässä viime aikoina kuullut vähän turhan ihania sanoja varatulta mieheltä. Ja sanonpahan vaan, että toiseksi naiseksi minusta ei ole. Onhan se imartelevaa, että on pidetty, mutta joku roti pitää olla.

Mikä saa varatut miehet imartelemaan sinkkuja? Mikä saa ihmisen, joka on parisuhteessa flirttailemaan ja oikeasti aika suoraankin sanomaan kiinnostuksensa? Herää kysymys, että teenkö minä jotain? Annanko alitajuisesti jotain signaaleja, että ”tässä minä olen, ota minut!”? Vai johtuuko se siitä, että hymyilen ja nauran paljon ihmisten seurassa? Varsinkin sellaisten, jotka ovat minusta mukavia ja ihania. Tarkoituksellisesti en ole kyllä rohkaissut ketään mihinkään.

No. Kesä tulee. Kuumat ilmat. Auringon paiste. Kärpäset. Kukkaset. Rannalla lekottelu. Juhannus. Juhannuskokko. Elokuun viilenevät illat. Kuutamouinnit. Ehkä tähän kesään kuuluisi myös rakkaus? Ainahan sitä toivoa sopii…

”Jos mä olisin sinkku…”

Mikä siinä on, että varatut miehet tekee tuttavuutta? Ihan oikeasti. Olin juhlimassa eilen ravintolassa ja siellä yksi mies (tiedän hänen olevan varattu) tuli ensin kertomaan miten ihana hänen mielestään olen. Sitten seuraavaksi hän sanoikin: ”Jos mä olisin sinkku…” ja katsoi pitkään syvälle silmiini…

Minua suorastaan alkoi vituttaa tilanne. Ei noin voi tulla sanomaan! Ei ole reilua toimia noin! Miksi pitää tehdä noin?! Mikä saa miehen sanomaan noin?! En ymmärrä…

Tämä päivä on mennyt toipuessa eilisestä, enkä ole saanut mitään aikaan. Olen vain istunut kotona ja katsonut televisiota. Niin ja tietenkin miettinyt tuota hetkeä. Helvetti. Ei noin saa sanoa! Ei vaan voi! Puolikas lause, jonka jälkeen intensiivinen katse. Ei mitään järkeä.

No, minä en aio alkaa mihinkään hänen kanssaan vaikka hän puhuisi miten kauniita. En. En ikinä. Tämä lupaus pitää.

Hetki oli vain ihan käsittämättömän intensiivinen. Se  yksi pieni hetki sai sydämeni jättämään lyönnin välistä ja henkeni salpautumaan. Ne neljä sanaa ja sen jälkeinen hiljaisuus saivat minut hiljaiseksi. Ja sanattomuus jatkuu edelleen…

Hylätty.

Taisin tässä taannoin tunnustaa liittyneeni nettideittailun maailmaan. No, tässä ensimmäisiä tuloksia ajattelin raportoida hiljalleen. Ja, no eihän se nyt kaunista luettavaa ole. Suoraan sanottuna olen aika pettynyt ihmisiin. Tai ehkä tarkemmin yhteen.

Olen siis jutellut muutaman miehen kanssa valitsemani sivuston kautta. Omaan profiiliini en kuvaa ole laittanut, koska en halunnut laittaa. Ajattelin, että sitten annan yksityisesti miehelle kuvan itsestäni, jos sattuisi synkkaamaan kirjoittelun tasolla.

Noh, tutustuin muutaman viestin ajan erääseen mielenkiintoiseen herraan. Joka viestin lopussa hän pyyteli kuvaa nähdäkseen, ihan kaunein sanoin eikä kamalan vaativasti, mutta painostaen kuitenkin siihen jokaisen viestin myötä. Muutaman viestin jälkeen päätin sitten lähettää hänelle kuvani. Rehellisyyden nimissä lähetin kuvan sekä kasvoistani, että kokovartalokuvan, jotta hän oikeasti näkee minkä näköinen minä olen. Niitä tarinoita olen kuullut niin paljon, että mies pyytää naisen kuvaa ja saa kauniin kasvokuvan ja tavatessa sitten paljastuu totuus siitä, että tytöllä on muutama extrakilo liikaa ja homma on siinä. Halusin siis olla rehellinen tälle minuun vaikutuksen tehneelle miehelle ja näyttää sen mitä minä todellisuudessa olen.

Minä en ole mitenkään mallinmitoissa (mutta kuka normaali nainen oikeasti onkaan?), mutta en nyt mielestäni myös ole siellä valas-osastossakaan. Muutama ylimääräinen kilo on, joiden kanssa taistelen. Hiljalleen niitä olen saanut karisemaan ja työ jatkuu vielä sellaiseen normaaliin, joka olisi terveyttä edistävä.

Kuitenkin, lähetin siis kuvani miehelle ja yllätys, yllätys, hänestä ei enää kuulunut pihaustakaan. Ei sanan sanaa. Ei mitään.

Minua suorastaan inhottaa tuollainen käytös, että kärttämällä kärtetään toiselta kuvaa ja sitten, kun se saadaan, todetaan vain, että eipäs tämä neitonen täytä kaikkia niitä vaatimuksia ulkoisesti mitä on. Ja sitten ei edes vaivauduta vastaamaan mitään. Ärsyttävää! Minun mielestäni pitäisi olla sen verran selkärankaa miehellä, että ilmoittaisi kauniisti, että ”kiitos kuvista, mutta niiden perusteella, et ole ihan sen tyyppinen ihminen, jota minä haen”. Sellaiset pakit minä voisin ottaa vastaan. Sellaista rehellisyyttä minä arvostaisin. Ja suoraselkäisyyttä. Se, että ei voida sanoa yhtään mitään saa minut vain vihan valtaan. Jos minä en koe, että toinen on minua ulkoisesti viehättävä, niin en minä ketään vedätä. Kerron heille suoraan, että ”kiitos, mutta et ole ihan minun tyyppiäni”. Ei se ole vaikeata. Erityisesti silloin, kun kommunikoidaan kirjoittamalla!

Ärsyttävää. Tuli sellainen olo, että hän oli kuviani katsottuaan lyönyt niihin leiman ”HYLÄTTY”. Siltä minusta nyt tuntuu. Hylätty. Ei kelpuuteta.

Hylätty: sellainen, jota ei ole kelpuutettu, joka on jätetty heitteille, hyljätty; viskattu pois. (lähde: wikipedia)

Hylätty.

Suoranaista v********mista ilmassa!

Äh, miten voikaan ärsyttää! Näin sinkkuihmisenä minua suorastaan vituttaa sen, että joku parisuhteessa oleva ihminen tulee ja valittaa, miten huonosti suhteessa menee. Jopa minä tiedän sen, että parisuhteen eteen on tehtävä töitä. Ei se onnistu taianomaisesti itsestään! On tehtävä töitä. Siihen on sitouduttava! Ja sitten se, että miksi vittu pitää valittaa asiasta, jos menee huonosti? Asialla voi tehdä jotain! Ja pitää tehdä! Jos on onneton parisuhteessa, niin miksi siinä pitää sitten roikkua jos asialla ei pysty tekemään mitään? Olisivat ihmiset rohkeita ja hyppäisivät pois sellaisesta suhteesta, joka ahdistaa ja jossa on onneton? Tiedän, että tässä vaiheessa nostetaan esiin lapset. ”Mutta, kun meillä on lapsia, niiden takia ollaan yhdessä.” Paskat. Jos oikeasti välittävät lapsistaan he tekevät kaikkensa, että parisuhde toimii! Jo sen vuoksi, että lapset aistivat heti, jos vanhemmilla menee huonosti. Ja jo lasten vuoksi olisi tärkeää, että parisuhde toimii. Minä olen aina ollut sitä mieltä,  että jos suhde ei toimi, niin lastenkin kannalta on parempi erota. Lapsille on paremmaksi se, että on kaksi rauhallista kotia kuin yksi sotatanner. Niin se vaan on. Ugh. Olen puhunut.