Toistan itseäni, mutta voihan vauvat sentään! Taas on yksi pienokainen lisää fb:ssä. Tällä kertaa tunne on ehkä enemmän haikea. Ei niinkään ärsyttävä kuin viimeksi. Ehkä tässä on se, että tiesin tämän vauvan tulosta eikä se yllättänyt minua. Ehkä tavallaan jopa odotin sitä.
Se kuitenkaan ei poistanut sitä kaipuuta, jonka kuva sai aikaan. Se kaipuu siitä, että tulisi itse äidiksi. Pääsisi siihen tilanteeseen, jossa se vastasyntynyt pienokainen ojennetaan rinnallesi. Se hetki, kun on pakahtua onnesta ja siitä, että pitkä odotus on vihdoinkin palkittu. Sitten koittaisi ne hetket, kun pääsee syöttämään pientä palleroa, vaihtamaan vaippoja ja nukuttamaan. Pienen maidontuoksuisen vauvan nukuttaminen on jotain käsittämättömän hienoa! Se kuinka lämmin ja pehmoinen vauva sylissä on, on jotain ihmeellistä!
Tänään viimeksi istuin siskonpoika sylissäni sohvalla ja toivoin sydämeni pohjasta, että minulla olisi oma lapsi. Tuo pieni poika, joka päiväunien jälkeen kiipesi syliini katsomaan piirrettyä televisiosta, painoi päänsä rintaani vasten ja istui siinä pitkään hiljaa. Minä puolestani jäin hetkeen kiinni. Se pienen lapsen läsnäolo ja ehdoton rakkaus kaikkia läheisiä ihmisiä kohtaan on käsittämätöntä!
Joskus on niitä hetkiä, että on onnellinen siitä, ettei ole saanut lapsia, mutta minulla niitä ei ole usein. Toisinaan huomaan kyllä vahvistavani omaa sinkkuuttani ja lapsettomuuttani sillä, että havahdun ajattelemaan sitä, että ehkäpä minä en koskaan haluakaan lapsia. Joskus tämä ajatus on pysynyt mielessäni pitkiäkin aikoja. Mutta sitten tulee niitä hetkiä, jolloin minut valtaa suunnaton halu tulla äidiksi. Toisinaan se pelottaa, että miten minä selviäisin, mutta sitten sitä huomaan ajattelevani, että olenhan selvinnyt tähänkin asti kaikesta mitä elämä on eteeni heittänyt, joten miksi en muka selviytyisi äitiydestä? Ehkä minua pelottaisi eniten se, että miten huolissani olisi koko ajan. Minä olen vähän sellainen huolehtia, että olen huolissani ystävistäni ja sukulaisistani jatkuvasti. Huomaan joskus jopa pelästyväni sitä, miten huolissani olisin omista lapsista. Sellaisina hetkinä huokaisen, että onpa hyvä, ettei minulla ole omia lapsia.
Olen tässä vuosien mittaan tullut siihen tulokseen, että tiedän etten ole valmis äidiksi, mutta eipä oikeastaan kukaan muukaan ole. Ihmiset haluavat lapsia ja tekevät niitä, mutta kenellä oikeasti on realistinen kuva siitä, mitä vanhemmus oikein on? Minusta tuntuu, että itsellänikin on siitä aika ruusuinen kuva, mutta toisaalta mitä sitten. Eihän elämä itsessäänkään ole helppoa vaan täälläkin on kaikenlaisia monttuja ja töyssyjä.
No, eipä siitä näin sinkkuna tarvitse huolehtia, että millainen äiti minusta tulisi. Tämä johtuu siitä, että olen vakaasti sitä mieltä, että lapsi ansaitsee sekä äidin, että isän. En tuomitse ketään, joka ryhtyy äidiksi yksi, mutta minusta ei olisi siihen.
Tosin tänään olisin ollut erinomainen äiti, kun leivoin noin sata pullaa. Pullantuoksuinen koti oli tänään mukava koti.
Anonyymisti Sinkku 