Minä rakastan talvea! Minusta ei ole mitään niin hienoa kuin päästä kävelylle lumiseen talvi-iltaan, lumen narskuessa kenkien alla ja hengityksen höyrytessä valkeina kumpuilevina pilvinä.
Tämä talven alku ei ole todellakaan ollut tuollainen. On märkää ja loskaista, on mustaa ja synkkää. Aamulla töihin lähtiessä on pimeää ja illalla töistä kotiin tullessa on pimeää. Aamulenkillä koiran kanssa tulee asteltua pimeässä ja märässä. Asfaltti kiiltää märkänä katulamppujen valossa.
Toisaalta on aika kaunista. Veden kiilto asfaltin pinnalla. Usva, joka nousee maasta ja verhoaa puut harsoonsa. Utu, jonka läpi kirkontornin valot himmeinä välkkyvät. Kaikki näyttää niin sadunomaiselta. Lumoavalta. Hiljainen kirkkoraitti. Hiljaiset askeleet märällä asfaltilla kuulostavat rauhallisilta.
Ehkä elämän kauneus ja hyvyys, sekä asiat, joista voi olla onnellinen, ovat kiinni siitä miten niitä katsoo.
Anonyymisti Sinkku 
Minä kun kuvittelin olevani outo koska pidän syksystä. Jokin vain siinä on kun on pimeää ja tuivertaa samalla kun puissa lehdet ovat väriloistossaan ennenkuin tipahtavat…. 😛
Mä saan aina jotenkin pitkiä ja, ehkä vähän jopa, paheksuvia katseita, kun sanon odottavani kovasti jo talvea ja lumen tuloa… Jännä miten suomalaiset ei tunnu tykkäävän talvesta 😀
Papu ja pojat – Helle
🙂