Kiukusta muutokseen

En voi sanoa olleeni tällä viikolla kaikkein helpoin ihminen. Jotenkin edellisviikon ahdistus heijastui tähän viikkoon ja kiukuttelin kaikille. En oikein osaa sitä kertoa, että mikä perimmäinen syy oikein oli, mutta kiukuttelinpahan vain.

Minulla on ihania ja kannustavia ystäviä ympärilläni, mutta välillä heidän ongelmansa tuntuvat hieman paistutelluilta. Ihmiset tuntuvat lukevan netistä mitä ihmeellisimpiä diagnooseja ja yhtäkkiä heillä on kaikki taudit masennuksesta syöpään. Tottahan toki jollain joku näistä diagnooseista voi ollakin totta, mutta todennäköisesti sitä on vain hieman luulosairas ja jos tietää asioista jotain niin sitä vain hieman suurentelee asioita.

Olenkin tällä viikolla saanut hokea ihmisille, ettei heissä ole mitään vikaa ja samaan aikaan pohtinut, että onkohan minussa jotain vikaa. En tunne oloani fyysisesti enkä henkisesti sairaaksi. Mutta sitä tässä olen miettinyt, että miksi minä olen edelleen sinkku. Tähän asiaan olen jo muutaman kerran ottanut kantaa, mutta silti tuntuu, että asiassa on jotain muutakin vielä. Jotain syvempää. Jotain joka juontaa juurensa jonnekin paljon pidemmälle kuin olen uskaltanut ajatellakaan.

Ehkä yksi asia on se, etten osaa luottaa siihen, että joku voisi oikeasti pitää ja olla kiinnostunut minusta. Tätä asiaa pääsin reflektoimaan (hieno sana!) ystäväni kanssa tänään kahvikupposen ääressä. Kerroin hänellä eräästä miehestä, johon olen muutaman viikonlopun aikana törmännyt paikallisessa ravintolassa. Kerroin olosuhteista, siitä miten mies käyttäytyy ja miten pitkään ja intensiivisesti hän minua katsoo. Kerroin, että jos jollekin ystävälleni joku mies tekisi samoin, sanoisin miehen olevan kiinnostunut. Mutta (minä sitten vihaan sanaa mutta…) minä en vain saa itseäni vakuuttuneeksi siitä, että mies voisi olla minusta kiinnostunut.

Älkäähän nyt käsittäkö väärin. Haluaisin uskoa. Haluaisin niin kovasti uskoa, mutta (se pirun mutta taas!) en vain osaa. Itsetuntoni ei salli minun uskoa sitä. Samaan aikaan tiedän, että voidakseen uskoa itseensä, on muututtava. On opittava luottamaan itseensä ja siihen, että joku voi oikeasti olla kiinnostunut ja pitää minusta. Muutoksen on kuitenkin lähdettävä minusta itsestäni. Ei kukaan muu voi tehdä sitä puolestani. Ihmiset voivat sanoa, että olet ihana ja kiltti ja suloinen ja kultainen ja kaunis ja vaikka mitä, mutta niin kauan, kun sitä ei itse usko, niin se ei ole totta. Tai tottahan se varmasti on, mutta se ei vain ole totta sinulle itsellesi. Eikö niin?

Tuntuu, että kierrän kehää puheideni kanssa ja puhun samasta asiasta yhä uudelleen ja uudelleen. Ehkä tämä on minun noidankehäni, josta irti pääseminen vaatii sen, että oikeasti alan uskomaan itseeni. Viimeksi tänään ystäväni sanoi minulle, kuinka hänestä tuntuu pahalta, että minunlaiseni hyvä ihminen, joka sopisi parisuhteeseen äärettömän hyvin, menee hukkaan sinkkuna. Siinä sitten istuin hiljaisena ja tuijotin kahvikuppiini osaamatta sanoa mitään. Ei se niin helppoa ole.

Tässä alkuvuodesta törmäsin tällaiseen tekstiin. Se kuvastaa mielestäni täydellisesti sitä miksi olen sinkku. Erityisesti viimeinen kappale on täydellinen! Teksti on englanniksi, joten koetan suomentaa sen viimeisen, tärkeän kappaleen tähän:

”Olet sinkku, koska olet sinkku. Se on niin yksinkertaista. Et vain ole saanut sitä yhteyttä toiseen sydämeen. Voit meikata itsesi, pukeutua kauniisti, leikata hiuksesi, värjätä hiuksesi, nyppiä kulmakarvasi, laittaa huulipunaa ja silti olla sinkku. Voit lähteä baariin ja toivoa, että tapaat elämäsi rakkauden siellä vain huomataksesi, että kukaan herätä kiinnostustasi kyseisessä paikassa. Ja niin se vain tulee olemaan siihen päivään asti, kunnes tapaat sen oikean. Lopeta sen toivominen. Ala elämään sitä elämää, joka sinulla on, äläkä mieti niitä asioita mitä sinulla ei ole. Tulee vielä aika, jolloin tapaat miehen ja silloin sinun täytyy päästää irti sinkkuuden vapaudesta, joka sinulla nyt on. Ala olemaan kiitollisempi. Aloita nyt.”

Että näin tänään. Ehkä olisi aika alkaa kuuntelemaan niitä omia neuvoja, joita jakelee kaikille muille ja alkaa elämään niiden mukaan. Ja muistaa se, että mitään ei saa, jos ei koskaan edes yritä. Ehkä on aika yrittää. Ehkä sillä tavoin voi saavuttaa jotain. Ehkä minun on aika olla rohkea ja tehdä se ensimmäinen siirto. Ehkä.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Kiukusta muutokseen

  1. Heipä hei

    Blogisi koskettaa minua siitä syystä, että aikoinani olen itsekin monta vuotta ollut sinkkuna ja jokaisen epäonnistuneen alun (tai pidemmän alun) jälkeen miettinyt, että mitähän ihmeen vikaa minussakin on. Ok-näköinen, sovin baariin tai kotiin, huumorintajuinen jne. Samanlaisia ajatuskehiä käynyt läpi kuin sinä. Uudelleen ja uudelleen.

    Komppaan blogissasi olevaa lainausta siinä mielessä, että molemmissa on kyllä puolensa, sinkkuudessa sekä parisuhteessa. Molemmissa on myös huonot puolensa enkä esimerkiksi usko, että on olemassa vain yhtä Se Oikeaa, vaan monta. Toisten kanssa tulee helpommin paremmin toimeen, toisten kanssa joutuu tekemään töitä enemmän. Töitä joutuu kuitenkin tekemään aina. Ihmiset kun tuppaavat muuttumaan ja kaikilla meistä on sellaisia sisäisiä ongelmia (ihan kaikilla!), että niiden yhteensovittaminen pidemmällä tähtäimellä on enemmän kuin haastavaa. Omalla kohdallani viimeisimmän kariutuneen suhteen jälkeen päätin, etten anna sinkkuuteni rajoittaa minulta enää mitään. Jos haluan ulkomaille, menen. Jos haluan mennä piknikille, menen vaikka yksin (prkl!). Jos haluan käydä museoissa, käyn. Päätin viihtyä itseni kanssa, jotta silläkin uhalla, etten koskaan löydä ketään, voin sanoa eläneeni. Tein tämän, koska tiesin, että koska kaipaan miestä, löydän sille kyllä aina tilaa, vaikka lataisinkin kalenterin täyteen vaikka mitä. Kun kalenterini oli täynnä ja viihdyin itsekseni, mies hippaili kuvioihin. Eikä mikään helppo tapaus. Tai millaiseksi olin miehen, kenen kanssa olen, olin kuvitellut. Mutta kolahti. Ja töitä on tehty heti alusta lähtien. 🙂

    Toinen asia mitä tein, oli omien tunteideni kuunteleminen ja nimeäminen. Aloin eron jälkeen käydä tarkkaa itsereflektointia, mietin miksi joskus vain v*tuttaa, mikä on se alla oleva tunne ja kappas: yleensä päädyn johonkin perusteeseen (pelko, suru – toki myöhemmin iloisia tunteita nimettäessä alkoi huomata samaa: ilo, onni tai ”vain tyytyväisyys” tähän hetkeen). Tekosyyt ja selittelyt alkoivat jäädä pois ja koin ”katsovani peiliin” useammin. Kummasti omaa ajatusmaailmaa muuttamalla minusta tuli kokonaisuutena positiivisempi ja pystyin mm. muuttamaan niitä v-mäisiä tapoja, joita itselleni oli kehittynyt eri suhteissa. Hetkittäin oli karseaa huomata, miten usein tilanne näyttäytyi eri tavalla vain siksi, että kyseenalaistin oman tulkintani tilanteesta.

    Hmm… point being: Loppupeleissä koin sinkkuaikana tulleeni paremmaksi ihmiseksi itse henkilökohtaisesti. Pyrin oppimaan virheistäni, en jäädyttämällä tai patoamalla tunteitani, vaan esim. jos toinen sanoo, että harrastan ärsyyntyneenä ”piilov*ttuilua”, se on todella ikävää, koska en kerro mikä OIKEASTI vaivaa – se varmaankin on totta. Ainakin siis jokin mitä teen, antaa toiselle sen viestin, vaikken itse tiedostaisi asiaa. Ratkaisu: jos jokin häiritsee, sanon siitä samantein RAKENTAVASTI, koska pienet asiat on helpompi ratkaista heti alussa kuin isot ja patoutuneet. Opettelen uuden tavan antaa palautetta. Tämä on vain yksi esimerkki sinkkuna tekemistäni muutoksista itsessäni, mutta mielestäni aika oleellinen sellainen. Itsereflektio. Kun itse pyrkii tekemään itsestään paremman version mitä aiemmin on ollut, oikea ihminen tulee kyllä kohdalle.

    Haluaisin muistuttaa, että parisuhteen idealisointi on ehkä turhaa. Niinkuin on sinkkuudenkin. Pääasia minusta on, että kun treffeillä käy ja uusia ihmisiä tapaa (vaikka kaupassa tai salilla tai missä vain), pyrkii pitämään mielen avoimena kaikista pettymyksistä huolimatta, sillä se näkyy ihmisestä päälle päin, ihan totta. Pieni ilme tai ele. Antaa ihmisille oikeasti mahdollisuuden. Joskus se nappaa, joskus ei. Joidenkin kanssa synkkaa ja joidenkin kanssa ei niin millään. Jotkut jäävät kavereiksi, joistakin tulee friends with benefits hetkeksi ja joidenkin kanssa pääsee 2. treffeille. Tämä ei tarkoita, että antaisi itsestään paljon heti kättelyssä, joustaa, myötäilee ja nyökyttelee kun ei halua tai vaikkei toinen tee samoin, oma arvonsa on hyvä tietää ja mitkä ovat kohteliaat käytöstavat. Joskus asiasta voi jopa kysyä, että ”kun toimit noin etkä soittanut, mietin mitä miehen mielessä oli, mites se kahvittelu?” ja toinen ei ole edes tajunnut lähettäneensä ristiriitaista viestiä. Näitähän sattuu.

    Itselläni sinkkuus vaikutti niin, että arvostan parisuhdetta ja toista ihmistä korkealle. En lähde suhteeseen kevyesti enkä myöskään siitä pois. En saa mitään, jos en edes yritä. Ja lopputulos on aina sama, jos en tee mitään eritavalla kuin viimeksi.

    Hmm..olipahan vähän repaleinen vastaus. Anteeksi. Lähden helposti rönsyilemään kun on aihe, mitä itsekin on pohtinut paljon 😀 Tarkoitukseni on vain sanoa, että parisuhde ei ratkaise mitään. Itselleen täytyy elää, parisuhde tulee kirsikaksi kakun päälle, ei koko kestejä ruokkimaan. Saatko ajatuksestani kiinni?

    Lainausta blogissasi eroten, en kehottaisi ihmisiä vain olemaan ja odottamaan, olemaan etsimättä. Silmät on hyvä pitää auki, mutta pakko pitäisi saada etsinnästä pois. Etsii, koska on kiinnostunut ja nauttii elämästä ja tykkäisi tavata jonkun, ei koska on pakko. Siinä välissä voi tehdä itsestään ja elämästään niin ”hyvän” kuin mahdollista, niin henkisesti kuin muutenkin. Silloin uudelle parisuhteelle antaa helpommin mahdollisuudenkin kun osaa olla itsensä kanssa eikä tällöin enää tarvitse pohtia, mikä minussa on vikana kun tietää olevansa hyvä tyyppi.

    Tsemppiä!
    En sano ja yritä lohduttaa, että ”kyllä se mies löytyy” kun en tiedä. Toivon kuitenkin niin. 🙂

    • Vau mikä kirjoitus! Ja asiaa! Täyttä asiaa koko teksti. Lisäksi kirjoitettu niin, että minä ymmärsin. Eikä se mitään, että vähän rönsyilee. Itselleni joskus tuppaa käymään niin myös, mutta ehkä se on myös joskus hyvä asia, että vähän rönsyilee elämässä. Eihän sitä tiedä mitä tapahtuu 🙂

      Erityisesti tuo kohta, ettei anna sinkkuuden rajoittaa on niin totta. Sitä pitää mennä ja tehdä asioita. Mitä sitten vaikka ne tekeekin yksin. Ehkä jonain päivänä ne asiat voi tehdä uudelleen jonkun toisen kanssa. Yritän kyllä kovasti tehdä aina niitä asioita, joita haluan, mutta ikävä kyllä joissain asioissa on sellainen ”vain parillisille”-leima. Tosin nyt en osaa sanoa yhtään esimerkkiä niistä 😀 Kyllä elämässä on niin paljon asioita, ilman miestäkin. Mutta olisihan se kyllä ”kiva lisä” elämään, se kirsikka kakun päälle 🙂

      Kiitos sanoistasi ja tsempistä 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s